Taas on kiva kirjoittaa, kun kämppä on tyhjänä seuraavat 2h. Kohta pitää vaan syödä myös ja tehdä läksyt. Murmur...


''Äh... Kuka siellä?'' Edvard kysyi. Joka tapauksessa hän säikähti. Ei kai kukaan ollut kuullut?

''Tuota... Mä vaan ajattelin, onko vessa kohta vapaa?'' Sammy kysyi. Hän siis oli ollut siellä.

Mutta vessaan hänellä ei ollut enää asiaa, hän oli kuullut kaiken, joka pitäisi tietää, ja joka olisi myös äidille elintärkeää. (Kirjaimellisesti)

''Kuule Samuel, tuo on kyllä vakava syytös. Sinä saat lopettaa niiden typerin rikossarjojen katsomisen, jos aiot ethdä elämästäsi sellaista'' Ellie ilmoitti naurahtaen. Samaan aikaan Edvard saapui juoneeseen. Hän hymyili, ja ehkä hiukan ivallisestikkin. Mutta vain Sammy huomasi sen. Hän ei kuitenkaan jäänyt pitkäksi aikaa, vaan lähti melkein heti ovesta ulos kuultuaan keskustelun. ''Palaan kohta'' hän totesi ja antoi Ellielle suukon, kuin härnätäkseen Sammya.

Mutta minne hän oikein meni? Selvitetäänpäs se.
No, Tommyn ovelle, mutta miksi...? ''Mitä asiaa sulla on tänne?'' Tommy tivasi, mutta päästi kuitenkin Edvardin sisään.

''No, haluaisin, että kertoisit...'' Edvard aloitti. ''Mä kyllä uskon tietäväni, mutta mulla ei ole sulle mitään kerrottavaa! Mä en halua mitään muistutusta siitä, että Sammy elää täällä ja on koko ajan liian lähellä!'' Tommy huusi.

''Sillä on kaikkea, mitä mulla ei! Rakastava äiti, kohat isäkin, ja Emma! Se on vienyt multa kaiken, mulla ei ole enää mitään! Häivy!'' hän jatkoi ja heitti Edvardin ulos. ''Vai rakastava isä, tosiaan'' Edvard naurahti.

Kun hän palasi sisään(kotiin?), ei paikalla ollut muita kuin Sammy. ''Jahah, missä Ellie...?'' Edvard kysyi. ''Se on kaupassa, ja älä sano Ellie!'' Sammy ärähti. ''Älä edes puhu sille, älä esitä! Mä kuulin kyllä sen sun ''työpuhelusi'' joten turha yrittää!'' jatkoi hän vihaisesti, ja Edvardkin istuutui.

''Kuules, olet tainnut ymmärtää väärin...'' hän aloitti, mutta Sammy esti. ''Satuja, petoksia valheita, niitä mun elämä on ollut täynnä siitä lähtien kun sä tapoit isän! Ei niitä enää!'' Sammy esitti hymyilevänsä, mutta teki sen ivallisesti, kuin tuskassa. Ja sitä hän tunsikin, häntä kuvotti, kun hän katsoi tuota miestä nauraviin silmiin. Mutta ne silmät nauroivat ivallisetsi.

''Se ei ole niin kuin luulet. Minäkin teen vain työni kuten käsketään ja saan rahaa. Se on samanlaista kuin mikä tahansa työ'' Edvard selitti hätäisenä. Ja samassa hän nappasi yhden Sammyn koulukirjoista viereiseltä pöydältä. ''Kas, Emma tykkää Sammysta, ja sama toisinpäin'' hän luki ääneen, Sammyn yrittäessä estellä. ''Okei, asiaan!'' Sammy tuskastui ja repäisi kirajn itselleen.''Minäkin raapustelin aina koulukirjoihin, en vain saanut vastakaikua'' Edvard totesi tuskallisesti.

''Keneltä?'' Sammy kiinnostui ja puri alahuultaan. Nyt ei saisi karata aiheesta.

''Sinun äidiltäsi, mutta älä nyt eksy aiheesta'' Edvard vastasi, ja käänsi kasvonsa Sammya kohden. ''Minun paikkani vei Anton Carter, muttei siitä sen enempää''

''Tässä puhutaan siitä, ettet sinä puhu kenellekkään''

''Sillä tämä voi olla vaarallsita myös eräälle... no, jos sanotaan, että Emmalle, kuinka vastaat?'' Edvard naurahti ivallisesti. Sammy värähti inhosta ja pelosta.

''Et... et uskaltaisi'' hän kuiskasi peloissaan. ''Ai enkö? Mieti menneisyyttä'' Edvard totesi, ja Sammy lähti pous. Hän ei kestänyt enää kaikkien menneisyyden haamujen seuratessa häntä, ja hän lähti...

..Emman luo, ja kertoi kaiken, mitä Edvard oli sanonut, pois jättäen jutut hänen äidistään. Mutta uskoiko Emma?

''Sammy, toi on typerintä, mitä mä olen ikinä kuullut. Mistä sä ton keksit?'' Emma nauroi lempeästi. Sammy oli kuitenkin murtunut. Kukaan ei uskonut häntä.

Kuinka Sammyn käy, ja uskooko häntä kukaan? Se selviää ensi jaksossa?

Lue vielä tämä ennen kuin lopetat:
Se, joka arvaa, mitä seuraavaksi tapahtuu, saa pienen ylläripalkinnon! Ei mitään suurta, mutta kivaa, joten arvailemaan vaan!