Hei taas kaikille pitkän tauon jälkeen, ja kiitos kun olette olleet ihanan kärsivällisiä! Jatkoa ei siis ole tulossa.. melko pitkään aikaan ainakaan. Tämä taas johtuu hankalasta elämäntilanteestani josta eivät stressi ja masennus puutu, kenkkuilevasta simsistä ja uusista aktiviteeteistani (vaikkakin edelleen koneen parissa). Pelin kanssa olen kuitenkin ollut laiska viime aikoina enkä ole edes ehtinyt luoda perhettä uudestaan, ja siksi joudun vahvasti epäilemään, jatkuuko tarina ollenkaan, tai ainakaan kuvallisena, ja monesti olenkin ollut vähillä lopettaa koko touhun, mutta jotenkin tulisi sääli, kun te olette niin ihania lukijoita ^♥^ Yritän siis saada jatkoa tulemaan mahdollisimman nopeasti mutta ennen uuttavuotta sitä tuskin on tulossa. Kyllä tämä tästä kuitenkin vielä vielä. Toivottavasti jaksatte nyt paremmin kun tiedätte etten ole ainakaan kuollut x)

EDIT 21.5.2009!

Hei kaikille! Olen äärimmäisen pahoillani pitkästä tauosta ja pyrin nyt kirjoittamaan tarinaa loppuun parilla osalla sillä kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle viime aikoina enkä tiedä jaksanko enää jatkaa. Kiitos että olette odottaneet, yritän julkaista uuden osan ennen kesälomaa!