Hejssan, elämää, kyllä vain! Sain pelastettua muutamia kuvia, jotka oli otettu ennen hajoamista, mutta sitten huonot uutiset: Peli pimahti ja "uudelleenasensi" kaiken. Sain kuitenkin pelastettua myös ladatut ja joudun, yllätys yllätys, taas kerran luomaan perheen uudestaan, ja lisäksi olen ladannut uudet korvaavat ihot. Ja nyt kirjoitan tätä osaa toista kertaa (Mrrh..) eilisen netin sekoamisen jälkeen. Mutta jätetään alkuhöpinät tähän ja annetaan teille nauttimista!
Ps: jäikö osan nimi vaivaamaan? Se on latinaa ja tarkoittaa "Nimi on enne". Osa kertoo lisää
Evanescence - forgive me

Makasin sängyllä hiljaa ja mietin itsekseni tapahtumia jotka olin käynyt läpi ambulanssin saapumisen jälkeen. Pikkuinen oli säilynyt vahingoittumattomana vaikka synnyts olikin alkanut etuajassa, luoja sitä pienokaista on siunannut silloin.. tai oikeammin, pienokaisia. Minun pikkuisiani. Minun kaksosijani.
Ajatukseni kesksytyivät vieraiden saapuessa. Sisään astuivat Anna, Ellie, Rachel, Tommy ja Sammy..

Katselin poikia, mutta he eivät katselleet minua. Nautin kun Tommy kärsi. Hänelle oli aivan oikein maistaa omaa lääketään, ajattelin, vaikka tiesinkin sen karvauden. Ja Sammy-parka. Häntä säälin niin, ei Ellien olisi häntä tarvinnut tuoda.


Tommy sai luvan katsella toista lasta lähempää. En nähnyt selvästi, kumpaa hän tarkasteli, mutta havaitsin hänen hymynsä. Pian sekin hyytyisi, mietin, koska et tule ikinä tapaamaan häntä uudestaan. Hänkin taisi ymmärtää sen, koska hän katsoi minua, ja hänen ilmeensä muuttui minun kasvojeni takia murheelliseksi.

Loppujen lopuksi hän kuitenkin päätyi näyttämään vauvaa myös Rachelille. "Oi kun on söpö, terve, pikkuinen", Rachel lässytti. Naurahdin, mutta vain mielessäni. Muutamia kuukausia aiemmin olisi ollut mahdotonta kuvitella häntä tuollaiseksi, mutta nyt olin vain murheellinen, eikä minua naurattanut. Toivoin, jopa hänelle, ettei hän joutuisi kokemaan tällaista tulevaisuutta. "Oletko jo miettinyt noille nöpönenille nimiä?" Anna kysyi yllättäen. En ollut odottanut kysymystä, mutta olin siihen valmis.


"Sam Smith", kuiskasin. Kaikki kuulivat ja kääntyivät katsomaan minua. Rachel otti vauvan syliin Tommylta, mistä olin kiitollinen, koska pelkäsin, että vauva putoaisi. Sen verran Tommy näytti hämmentyneeltä ja hänen kätensä vapisivat. Hetken hiljaisuus. "..ja tyttö on Lizzie", lisäsin keventääkseni tunnelmaa. Kaikki helpottuivat hieman.
"No, minun ja Thomasin pitäisi jo lähteä ja Rachel on kanssamme, joten..", Anna sanoi, "pärjäile." Hän, Tommy ja Rachel lähtivät. Ellie ja Sammykin alkoivat jo astella kohti ovea, mutta pysäytin heidät. "Pitäisi jutella Sammyn kanssa, jos vain sopii?", lausuin hiljaa. Ellie nyökkäsi ja meni käytävään. Sammynkin pää notkahti nyökkäykseen, mutta hänen ilmeensä ei värähtänytkään.

Nousin vaivalloisesti ja Sammy seisoi keskellä huonetta. Hän ei sanonut tai tehnyt mitään hengittämistä lukuunottamatta. "Toivottavasti tää ei haitannut sua?" tiedustelin. Hän pudisti päätään hiljaisena.

Halasin häntä, mutta hän ei vastannut halaukseen, joten päästin irti. "Mä haluan vaan muistaa sut, mutta se on kai sitten ohi", totesin kyynel silmässäni. Hän nyökkäsi hitaasti ja lähti. Istuin sängylle ja katsoin itkuisena kun hän asteli ovesta ulos. Poikani, tyttäreni, ja minun tulevaisuuteni. Nyt se kaikki oli poissa.

Muutamia vuosia myöhemmin..

Joitakin vuosia myöhemmin koitti Lizzien ja Samin aika. He olivat siirtymässä virallisesti taaperoikään, vaikka minusta Sam oli todella fiksu ja Lizziekin osoitti erityisiä kehittymisen merkkejä, vaikkeikaan älyllisesti vaan muuten. Jokatapauksessa, olin kutsunut kaikki, jotka talonyhtiössä ennen olivat asuneet. Nyt kaksi huoneistoa oli tyhjillään.


Olin kasvanut itsekkin valtavasti. Katsoin aamulla peiliin, ja valitettavasti nän, mitä odotinkin, vaikken siitä pitänytkään. Muutamia vuosia oliisn vielä lapsiini sidottu ja sitten kun he lentäisivät pesästä - vapaus. Vielä en tiennyt mitä sillä tekisin, mutta samalla odotin ja pelkäsin sitä. Lizzie ja Sam olivat minulle kaikki kaikessa, ja heidät oli kasvatettu samassa kodissa jossa minutkin.

Rachelkin oli tainnut saavuttaa mitä odottikin. Hän asui naapurissamme edelleen ja toimi baarineitinä läheisessä pahamaineisessa paikassa, eli hän oli suunnilleen sellainen joksi hänet aina olin tulevaisuudeltaan kuvitellutkin. Ja mikä epäyllättävintä, oli hänellä miehiä joka sormelle tälläkin hetkellä, mutta minulla ei ollut siihen välittämistä taikka sanomistakaan.


Sammy taas oli muuttanut enemmän maaseudulle ja hän toimi päivisin jossain toimistotöissä, mutta vapaa-aikanaa toimi vapaaehtoistyössä vanhainkodissa, mikä oli minusta hurjan jaloa, mutta silti hänellä ei ollut tyttöystävää. En aikonut kuitenkaan ajatella sitä sen enempää.

Tommysta en tiennyt muuta kuin puhelinnumeron ja sen, että hän asui keskustassa yksiössä, mutta työtön hän taisi olla. En aikonut kuitenkaan sääliä häntä, sillä tyttöjä hänellä oli enemmä kuin sormia ja varpaita yhteensä, suuri osa Rachelin työkavereita, jolta tämän olin kuullutkin. Voi kuinka säälinkään niitä naisihmisiä, mutta en voinut vaikuttaa asiaan millään tavalla.
Anna ja Ellie olivat vanhentuneet arvokkaasti ja ostaneet kimppakämpän jostakin, en tiennyt mistä. En ollut kuullut heistä kovin paljoa, mutta joka tapauksessa tiesin, millainen haluaisin olla vähän vanhempana.

Noinh, tässä tämä. Ja kommenttia vaikka säälipisteillä, tää on juossut tänään 1500 metriä kaatosateessa, eli pliis!